Lue edelleen todistusaineistoa siitä, mikä yhteiskuntaamme odottaa!

TULEVAISUUDEN VISIO
Ajankohtaisia lehtiartikkeleita ym. teeman tiimoilta:  



Elektroninen Euro

Tehdäkseen debyyttinsä uuden vuosituhannen alkuun Euron pitäisi olla ilman seteleitä ja kolikoita tapahtuvan Euroopan maksujärjestelmän perusta. Tekniikka tällaisen järjestelmän luomiseen on jo olemassa. Puolestapuhujia elektroniselle maksujärjestelmälle löytyy, kun ajattelee miten naurettavaa on, että ihmiset yhä vuonna 2000 kulkevat ympäriinsä kantaen taskuissaan parkkimittarikolikoita. Kun sensijaan jokaisella voisi olla ranneke, joka olisi ohjelmoitu tunnistamaan hänen äänensä ja josta olisi liittymä pankin keskustietokoneelle. Ranneketta voisi käyttää vuokran maksuun, ostoksien maksuun ja sillä voisi ostaa vaikkapa timanttisormuksen yhtä hyvin kuin maksaa parkkimittarimaksun tai yleisen vessan. Maksut voisi myös suorittaa vilauttamalla ihmisen ihon allle sijoitettua mikropiiriä. Tekniikka tähän on myös olemassa. Mikropiiri, jotka sisältää kaiken ihmisen henkilökohtaisen tiedon on jo istutettu vastasyntyneisiin vauvoihin Yhdysvalloissa ja Australiassa. Tulossa oleva Eurovauva voisi toimia samalla periaatteella.

Lähde: FINNAIRIN Blue Wings-lehti June/July 1996 kirj. Leila Pentinpuro



Kontrolli -maailmanlaajuinen valvontaverkko

Lisäksi on suunnitteilla maailmanlaajuinen rahajärjestelmä, joka perustuu sähköiseen rahaan, jossa ei käytetä fyysistä rahaa. Sähköisen rahan avulla voidaan tehokkaasti hallita ihmisiä. Ostaminen ja myyminen käteisrahalla voidaan kieltää lainsäädännöllisin keinoin, esim. Euroopan Keskuspankilla on jo nyt valta tehdä asetuksia, joita EU:n jäsenvaltioiden on pakko noudattaa. Suomessakin on parhaillaan käynnissä eri ministeriöiden kesken projekti nimeltään ”Henkilön sähköinen identiteetti”, joka tähtää siihen, että mahdollisimman monet asiat voitaisiin hoitaa samalla henkilökortilla.

Alkuvaiheessa käytettäisiin korttia, myöhemmässä vaiheessa siirryttäisiin käyttämään kontaktittomia ratkaisuja, kuten ihon alle asetettuja mikrosiruja. Mikrosirun myyjiä on Suomessa ollut jo muutaman vuoden ajan. Niitä on toistaiseksi käytetty mm. eläinten merkitsemiseen mm. Korkeasaaren eläintarhassa ja maataloudessa. Korttirahan käyttöönottaminen ja siihen liittyvät valmistelut ovat menossa eri puolilla maailmaa.

Lähde:SUOMEN SANOMAT no 5/1999



Eikö pedon merkki pelota Nokiaa?

Maailman johtavat kännykkäjätit Nokia, Ericson ja Motorola ovat lanseeranneet markkinointisymbolin, jolla mainostetaan internetpalveluja hyödyntäviä kännyköitä. Logo on WWW:MMM (World Wide Web:Mobile Media Mode).

Matkapuhelimessa m-kirjain on samassa näppäimessä kuin numero kuusi. Kolme kirjainta on siis sama kuin 666, Ilmestyskirjassa mainittu pedon luku…

Lähde: Minä olen-numero 4/02

www.skepsis.fi



Kauppa on käyttänyt viivakoodijärjestelmää, 666, jo vuosien ajan. -uusissa amerikkalaisissa luottokorteissa on etunumero 666. Maailmanpankkinumeron koodi on 666.- jne –
Lähde: lentolehtinen.



Merkittävää on lisäksi se, että Visa on kehittelemässä uusia, mukana kuljetettavia maksulaitteita, jotka käyttävät hyväkseen sellaisten yhtiöiden, kuten Nokia ja Ercsson, valmistamia matkapuhelimia ym.
Lähde:Financial Post 19.5.200?

-- WWW.VARO666SIRU.NET, palauteinfo(ät)gmail.com --------------------